Tapanilan Erä Karate ry on aloittanut Karate Kids-toiminnan 2000-luvun alussa yhtenä ensimmäisistä karateseuroista Suomessa. Karate Kids-ryhmä on tarkoitettu lapselle, joka aloittaa karateharrastuksen 5-6-vuotiaana. Karate Kidsit harjoittelevat kerran viikossa samassa ryhmässä kahden vuoden ajan. Karate Kids-ryhmässä harjoitellaan pääsääntöisesti liikkumista ja karatea erilaisten leikkien avulla. Tavoitteena on innostaa lapsi liikkumaan ja kokemaan liikunnassa onnistumisen elämyksiä.
Ensimmäisenä vuonna lapsi suorittaa valkoisen natsan vyön ja toinen vuosi huipentuu juniorikeltaisen vyön vyökokeeseen. Karate Kidseistä lapsi siirtyy juniorikeltaisen suoritettuaan juniorikeltaistenryhmään.
Syys- tai kevätkauden alkaessa vanhempien ei tarvitse ilmoittaa aiemmin harrastanutta Kidsiä erikseen harjoituksiin. Oletuksena on että lapsi jatkaa harjoitusryhmässä. Maksulappuja ei harjoituksissa enää jaeta, vaan harjoitusmaksut tulee maksaa harjoitusmaksuohjeiden mukaisesti (katso Harjoitukset – maksuohjeet).
Karate Kids toiminnan tarkoituksena on luoda edellytykset monipuoliselle liikunnalle ennen kouluikää. Leikinomaisen karaten avulla nämä tosi Nuori Suomalaiset tutustuvat lajiin ja sen pelisääntöihin, joita ovat toisten huomioon ottaminen ja ryhmässä toimiminen.
Karate Kids harjoitukset koostuvat pääasiassa leikeistä ja peleistä joiden avulla lapsi oppii tuntemaan oman kehonsa mahdollisuudet. Näihin harjoitteisiin sisällytetään karatelle tunnusomaisia perustekniikoita sekä koordinaatiota kehittäviä liikkeitä. Hauskojen harjoitusten päämääränä on kasvattaa lapsesta tasapainoinen ja liikkuva.
Harjoitukset kestävät 45 minuuttia. Harjoitus alkaa aina rivissä alkukumarruksilla ja nimenhuudolla. Aluksi lämmitellään ja leikitään noin 15 minuutin ajan. Tavallisesti juostaan hippaa, hypitään ja temppuillaan, pääasiana nostaa hikeä pintaan ja purkaa ylimääräistä energiaa, mutta samalla aina kun mahdollista, pidetään jokin karatejuju mukana. Pienen juoma- ja hengähdyspaussin jälkeen siirrytään lajiosuuteen, jossa harjoitellaan perustekniikkaa (torjuntoja, lyöntejä, potkuja), ottelun alkeita tai ensimmäistä Pinan Nidan -kataa. Kaudelle on laadittu suunnitelma, jossa erilaiset opeteltavat asiat on jaettu tasaisesti pitkin vuotta, ja ne toistuvat useamman kerran. Kidsit jaksavat keskittyä tähän osuuteen 5 - 15 minuuttia, aiheesta riippuen, ja usein tekniikkaa ujutetaan mukaan myös leikkeihin (karatehippa, karatepeili). Loppuleikkiin jää aikaa kymmenisen minuuttia, ja se on usein polttopalloa, laservyötä tai "pitsaa", jotka ovat nousseet viime aikoina lasten suosikeiksi. Tämän jälkeen venytellään lyhyesti ja kokoonnutaan lopuksi riviin ja kumarruksiin.