Lapsen oikeudet ja turvallinen harrastaminen
Tapanilan Erä Karate ry haluaa olla seura, jossa jokainen lapsi ja nuori saa harrastaa turvallisesti, yhdenvertaisesti ja omana itsenään. Toimintaamme ohjaavat lapsen oikeudet, turvallinen toimintakulttuuri ja toisten kunnioittaminen.
Lapsella on oikeus
1. Turvallisuuteen
Harjoitusten tulee olla fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisia.
2. Yhdenvertaiseen kohteluun
Jokainen lapsi on yhtä arvokas riippumatta esimerkiksi iästä, sukupuolesta, taustasta, toimintakyvystä, taidoista tai harrastamisen tavoitteista.
3. Kuulluksi tulemiseen
Lapsella on oikeus kertoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
4. Leikkiin, liikkumiseen ja harrastamiseen
Harrastuksen tulee mahdollistaa liikkumisen ilo, oppiminen ja kehittyminen.
5. Kannustavaan ilmapiiriin
Lapsella on oikeus yrittää, epäonnistua ja onnistua ilman tarpeetonta suorituspainetta.
6. Syrjimättömyyteen
Kiusaamista, häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua ei hyväksytä. Lue lisää seuran kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisystä.
7. Omaan kehoon ja rajoihin
Lapsella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja siihen, että hänen rajojaan kunnioitetaan.
8. Osallisuuteen ja yhteisöön
Lapsella on oikeus tuntea kuuluvansa ryhmään ja saada mahdollisuus osallistua yhteiseen toimintaan.
Näin toteutamme lapsen oikeuksia
Turvallinen harrastus
Ohjaajat huolehtivat harjoitusten turvallisuudesta.
Lasta kuunnellaan ja hänen huolensa otetaan vakavasti.
Harjoituksissa noudatetaan yhteisiä sääntöjä.
Kiusaamiseen ja häirintään puututaan.
Lapsen henkilökohtaisia rajoja kunnioitetaan.
Jokainen saa harrastaa
Harrastukseen voi osallistua omista lähtökohdista.
Kaikkien ei tarvitse tavoitella kilpailumenestystä.
Lapsen kehittymistä verrataan ensisijaisesti hänen omaan aikaisempaan osaamiseensa.
Jokaisella on oikeus onnistumisen kokemuksiin.
Vanhemmat ovat tärkeä osa turvallista harrastusympäristöä
Vanhempi voi edistää lapsen oikeuksien toteutumista:
kuuntelemalla lasta
kannustamalla ilman suorituspaineita
kunnioittamalla valmentajan työrauhaa
puuttumalla kiusaamiseen yhdessä seuran kanssa
huolehtimalla lapsen riittävästä levosta ja terveydestä
kohtelemalla muita lapsia, vanhempia ja valmentajia kunnioittavasti
Ohesta voit lukea tarkemmin vanhempien ja huoltajien pelisäännöistä.
Toimintaohjeet ongelmatilanteissa
Jos lapsi kokee turvattomuutta, kiusaamista tai häirintää
Kerro meille.
Lapsella, nuorella ja hänen vanhemmallaan on oikeus ja velvollisuus ottaa yhteyttä seuran vastuuhenkilöön, jos jokin toiminnassa huolestuttaa.
Huolen esiin tuominen on osa turvallisen seuran rakentamista.
Turvallisuudesta vastaava henkilö:
Maija Laaksonen