Karate Kids

Tapanilan Erä Karate ry on aloittanut Karate Kids -toiminnan 2000-luvun alussa yhtenä ensimmäisistä karateseuroista Suomessa. Karate Kids -ryhmä on tarkoitettu lapselle, joka aloittaa karateharrastuksen 5–6-vuotiaana.
Karate Kidsit harjoittelevat kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Harjoittelu tapahtuu samassa ryhmässä kahden vuoden ajan. Ryhmässä harjoitellaan monipuolisesti liikuntataitoja, karatea erilaisten leikkien avulla sekä ryhmässä toimimista. Tavoitteena on innostaa lapsi liikkumaan ja kokemaan liikunnassa onnistumisen elämyksiä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Ensimmäisenä vuonna lapsi suorittaa valkoisen natsan vyön ja toinen vuosi huipentuu juniorikeltaisen vyökokeeseen. Karate Kidseistä lapsi siirtyy juniorikeltaisten ryhmään harjoittelemaan.
Karate Kids -toiminnan tarkoituksena on luoda edellytykset monipuoliselle liikunnalle ennen kouluikää. Leikinomaisen karateharjoittelun avulla tutustutaan lajiin ja sen pelisääntöihin, joita ovat mm. toisten huomiin ottaminen ja ryhmässä toimiminen.
Harjoitukset koostuvat pääasiassa leikeistä ja peleistä, joiden avulla lapsi oppii tuntemaan oman kehonsa mahdollisuudet. Näihin harjoitteisiin sisällytetään karatelle tunnusomaisia perustekniikoita sekä koordinaatiota kehittäviä liikkeitä. Hauskojen harjoitusten päämääränä on kasvattaa lapsesta tasapainoinen ja liikkuva.
Harjoitukset kestävät 45 minuutta. Harjoitus alkaa aina rivissä alkukumarruksilla ja nimenhuudolla. Tämän jälkeen lämmitellään ja leikitään noin 15 minuutin ajan. Tavallisesti juostaan, leikitään hippaa, hypitään ja temppuillaan. Päämääränä on nostaa hikeä pintaan ja purkaa ylimääräistä energiaa, mutta mahdollisuuksien mukaan pidetään aina jokin karatejuju mukana. Pienen juoma- ja hengähdystauon jälkeen siirrytään lajiosuuteen, jossa harjoitellaan perustekniikkaa (torjuntoja, lyöntejä, potkuja), ottelun alkeita ja ensimmäistä Pinan Nidan -kataa. Kaudelle on laadittu suunnitelma, jossa opeteltavat asiat tulevat tutuiksi sopivassa tahdissa. Kidsit jaksavat keskittyä tähän osuuteen 5–15 minuuttia, aiheesta riippuen. Usein tekniikkaa ujutetaan mukaan myös leikkeihin (karatehippa, karatepeili). Loppuleikkiin jää aikaa kymmenisen minuuttia, ja se on usein polttopalloa, laservyötä tai ”pitsaa”, jotka ovat nousseet viime aikoina lasten suosikeiksi. Tämän jälkeen venytellään lyhyesti ja kokoonnutaan lopuksi riviin ja kumarruksiin.
Harjoitusaika- ja paikkaHarjoitukset pidetään osoitteessa Jäkälätie 2 00730 HELSINKI Tiistai klo 17.00–17.45 (syksyllä 2025 aloittaneet) Tiistai klo 17.45–18.30 (syksyllä 2024 keväällä 2025 aloittaneet) Koulujen loma-aikoina ei pidetä harjoituksia Muista poikkeuksista harjoitusaikoihin ilmoitetaan MyClubin kautta
|
Käytännön ohjeita Kidsien vanhemmille
- Tuo lapsi ajoissa harjoituksiin.
- Harjoituksiin voi osallistua vain täysin terveenä.
- Pitkät hiukset pidetään kiinni ja kynnet leikataan lyhyiksi.
- Korut ja kellot otetaan pois ennen harjoituksia.
- Muistathan pestä lapsen jalat ennen harjoituksiin tuloa.
- Tatamin reunalle tullaan tossuilla tai sukilla, jotka otetaan pois tatamille astuttaessa, näin pidämme tatamin puhtaana ja harjoittelun mukavana.
- Karate Kidsit harjoittelevat itsenäisesti ohjaajien kanssa, ilman vanhempia.
- Ohjaajat vastaavat Kidseistä vain harjoituksen loppuun asti, koska toinen Kids-ryhmä aloittaa harjoittelun heti ensimmäisen jälkeen.
- Harjoituspassiin on hyvä merkitä vanhempien puhelinnumerot.
- Harjoituksiin ilmoittaudutaan MyClubissa In/Out merkinnällä.
- Syys- tai kevätkauden alkaessa vanhempien ei tarvitse ilmoittaa aiemmin harrastanutta Kidsiä erikseen harjoituksiin. Oletuksena on, että lapsi jatkaa harjoitusryhmässä. Harrastuksen päättymisestä tulee ilmoittaa lajipäällikölle sähköpostitse (erankarate@gmail.com). Yksittäisiä poissaoloja ei tarvitse erikseen ilmoittaa.
- Kausimaksu sisältää: harjoitukset, t-paidan ja passin (pandapassi ensimmäisenä vuonna ja junioripassi toisena vuonna). Harjoitusmaksut lähetetään MyClubin kautta.
- Huom! Seura ei vakuuta jäseniä.