Karate on erinomainen tapa ylläpitää hyvää yleiskuntoa, sillä siinä kehittyvät kehon kaikki osat. Harrastajan ei välttämättä tarvitse olla erityisen vahva eikä yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa saavuttaakseen suuren tehon karatessa. Kuntoilu- ja urheilumuotona karate tarjoaa harrastajalleen hyvin monipuolisen tavan liikkua ja kuntoilla. Harjoitukset jakaantuvat lihaskunnon, liikkuvuuden ja karatetekniikoiden ja niiden sovelluksien harjoituksiin. Harjoituksia tehdään niin ryhmässä, yksin kuin parinkin kanssa.
Aloittelijan yleiskunnon ei tarvitse olla erinomainen, sillä kunto kyllä kohoaa karateharjoitusten myötä. Kaikenikäiset voivat harrastaa karatea. Seurassamme harrastajat on jaettu iän puolesta kids-, juniori-, aikuisten- ja seniori ryhmiin. Lisäksi aloittelijoille ja kehittyneemmille harrastajille on omat ryhmänsä vyöarvojen mukaan. Tämä monipuolinen ja kiinnostava laji kehittää harrastajaansa sekä fyysisesti että henkisesti. Karateharjoittelu kehittää erityisesti tasapainoa, liikkuvuutta, nopeutta ja taitoa.
Itsepuolustus on eräs karaten oleellinen osa. On olemassa satoja erilaisia itsepuolustustekniikoita. Pitkäaikainen karaten harjoittelu kehittää eräänlaisen kehonliikkeiden kuudennen aistin, jonka avulla karateka nopeasti pystyy reagoimaan vastustajansa liikkeisiin ja kääntämään ne omaksi edukseen. Tämän myötä karateliikkeet tulevat yhä tehokkaammiksi itsepuolustuksessa. On kuitenkin muistettava, että karateharjoittelun lopullisena päämääränä on, ettei taitoja tarvitse käyttää ja mahdollisista uhkaavista tilanteista selvitään muilla avuilla.
Karate on tullut myös suosituksi urheilulajiksi. Kilpailumuotoja karatessa on kaksi: kumite, eli ottelu ja kata, eli ennalta määrätty liikesarja. Ottelussa osumat edellyttävät ottelijoilta hallittua tekniikkaa sekä tuomareilta tiukkaa sääntöjen soveltamista. Ottelijat saavat pisteitä tehokkaista, puhtaista ja kontrolloiduista lyönneistä ja potkuista. Kata eli ennalta määrätty liikesarja on perinteistä karatea, jossa kilpailijan tulee suorittaa kata mahdollisimman hyvällä perustekniikalla, voimalla ja katan ymmärryksellä. Kata vaatiin hyvää kehon hallintaa, tasapainoa ja räjähtävää nopeutta.
Karateharjoituksissa käytetään valkoista karatepukua, jonka japaninkielinen nimitys on "gi". Tämä väljä asu suo käyttäjälleen täyden liikkumavapauden ja toisaalta kestää erilaiset tarttumis- heitto- ja painitilanteet. Karaten harrastajat jaetaan vyöasteisiin taitojensa ja harjoitteluaikansa mukaan. Alemmat vyöasteet ovat kyu-asteita, joiden jälkeen seuraavat mustan vyön dan-asteet. Erällä on laajimmin käytössä kahdeksan kyu-arvon järjestelmä. Aloittelijan vyö on valkoinen. 7. kyu käyttää keltaista, 6. kuy oranssia, 5.kyu vihreää, 4.kyu sinistä ja 1.-3.kyu ruskeaa vyötä. Ruskean vyön jälkeen alkavat dan-arvot 1.dan -asteesta ylöspäin.
Suomessa lapsilla on lisäksi käytössä oma vyöjärjestelmänsä, jota kutsutaan mon-järjestelmäksi. Lapset suorittavat niin sanottuja kaksivärivöitä. Jokaisen värivyön välissä lapsi suorittaa natsan, jota kutsutaan ylemmäksi vyöksi. Esimerkiksi juniorikeltaisen ja natsan omaavalla lapsella on ylempi juniorikeltainen vyö.
Karaten ja muiden budolajien juuret löytyvät kaukaisesta historiasta. Kaakkois-Aasian munkit joutuivat kehittämään aseettomia taistelutaitoja, koska heiltä oli aseiden käyttö kielletty. Munkki Bodhidharma opetti munkeille aseettomia taistelutaitoja Shaolin-temppelissä. Munkkien taistelutaito kehittyi edelleen saaden nimen Shaolin. Tämä taistelutaito kulkeutui okinawalaisten mukana Ryukyu-saarille, missä se sekoittui saaren omiin taistelumenetelmiin. Aseeton taistelu sai lisää merkitystä japanilaisen feodaalimaaherra Kagoshiman kieltäessä saarelaisilta aseiden käytön. Syntynyttä taistelutaitoa ryhdyttiin kutsumaan nimellä "kiinalainen käsi". Myöhemmin modernin karaten Okinawalta Japaniin vienyt Gichin Funakoshi muutti nimen tarkoittamaan tyhjää kättä. Näin lajin filosofinen perusta ja harrastajan tavoittelema tyhjä ja ennakkoluuloton mieli korostui uudella tavalla.
Japaniin karate teki maihinnousunsa vasta 1920-luvun alussa Funakoshin järjestäessä uuden lajin näytöstilaisuuksia. Suosio kasvoi kuitenkin pian ja Funakoshi jäi Japaniin opettajaksi. Pian monet muutkin okinawalaiset mestarit seurasivat hänen esimerkkiään. Funakoshin oma Shotokan-tyylisuunta sai seurakseen pian lukuisia muita karaten tyylisuuntia, kuten esimerkiksi Gichin Funakoshin oppilaan Hironori Ohtsukan Wadoruy-karate. Eurooppaan ja Aasiaan karate levisi 50-luvulla ja Suomeen vuonna 1967. Kehitys on ollut kuitenkin nopeaa, josta ovat osoituksena on muun muassa se, että karate on yksi kymmennen harrastetuimman lajin joukossa maailmalla.
Nykyaikaisessa karatessa hyödynnetään muissa lajeissa syntynyttä valmennustietoutta. Karatekat parantavat hapenottokykyään lenkkeilemällä ja kehittävät lihasvoimaansa painoharjoittelulla. Vanhoja perinteitä ja käyttäytymissääntöjä ei kuitenkaan ole unohdettu. Harjoitukset ovat yhä kurinalaisia, eikä niissä opetettava perustekniikka ole aikojen kuluessa juurikaan muuttunut.
