26.04.2015

Sensei Bob Nash 7. Dan Seminaari pidettiin Tapanilan Erällä 24.-26.4.2015

Perjantaina opetus oli suunnattu pelkästään Eräläisille sekä Wadokai Koronan osallistujille. Perjantaina läpikäytiin perustekniikkaa ja Sensei paloitteli junzukin ja gyakuzukin paloihin, jotta leiriläiset pystyivät oppimaan tekniikoiden eroavuuksia. Sensei Nashin opetus antoi jälleen paljon uutta ja vanhaa viime leiriltä kerrattua oppia.

Lauantaina leirille oli kertynyt 86 hengen joukko ja Seminaari alkoi Maijan vetämällä lämmittelyllä, jonka jälkeen Sensei Nash opetti oikeaa lyöntitekniikkaa. Tämän jälkeen päästiin Junzukin ja Gyakuzukin opetteluun sekä kettenä että ilman. Tämän jälkeen perehdyttiinkin sitten Junzuki No Tsukkomin opetteluun. Sitten olikin  jo ruokatauon ja leirikuvan vuoro.

 

Kuvassa seminaarin lauantain osuuteen osallistujat.

Ruokatauon jälkeen ryhmä jaettiin kahteen eri ryhmään siten, että 1 daniin tänä vuonna tähtäävät ruskeat vyöt menivät harjoittelemaan omana ryhmänä Sensei Keton kanssa näyttämölle ja loput jäivät Sensei Nashin oppiin.  Sensei Nashin johtamana lähdettiin opettelemaan Pinan Godania ja tämän jälkeen siirryttiin Seisan kataan.

Viisi tuntia vierähti opetuksen parissa jälleen nopeasti ja kaikki saivat varmasti paljon vinkkejä omaan harjoitteluun sekä muita huomioita siitä miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Termit "turning ball" tai "turning two balls", "bowing" ja "unbowing" pystyi bongaamaan varsin monesta kohtaa eri tekniikoita harjoiteltaessa.

Sunnuntaina aloiteettiin jälleen Maijan vetämällä lämmittelyllä, jonka jälkeen tehtiin kertauksena edellisen päivän opit ja jatkettiin Gyakuzuki No Tsukkomin opetteluun sekä Tobikomizukiin, että Nagashizukiin. Perustekniikan jälkeen viimeisteltiin Seisan kata.

Ruokatauon jälkeen Sensei Nash jakoi Sensei Keton kanssa kolmelle seuralle Branch diplomin, joista yksi oli Tapanilan Erä. Diplomin vastaanotti Branch projektin vastaava Petri Packalen.

Tämän jälkeen kaikki opettelivat kihon kumite 1 tekniikkaa sekä yksin liikesarjoja tehden, että parin kanssa paritekniikkana. Tämän jälkeen ryhmä jaettiin kahteen eri ryhmään lauantain mukaisesti. 1 daniin tänä vuonna tähtäävät ruskeat vyöt menivät harjoittelemaan omana ryhmänä Sensei Keton kanssa näyttämölle ja loput jäivät Sensei Nashin oppiin.

Sensei Nashin ryhmä jatkoi Kihon kumite 3 ja 4 tekniikkojen opettelua. Tämän jälkeen siirryttiin taas katan pariin ja jäljelle jäävät jaettiin vyöarvon mukaan kahteen ryhmään. Mustat ja ruskeat alkoivat läpikäydä Chintoa ja värivyöt harjoittelivat Pinan Yodan kataa Sensei Utriaisen johdolla.

Leirin lopuksi kuultiin jälleen hyvät uutiset eli saamme Sensei Nashin vieraaksemme myös ensi vuonna. Tätä ennen eli tulevana syksynä saamme Sensei Keton vetämään leirin Tapanilan Erälle. Kiitos kaikille järjestäjille ja leiriläisille hienosti menneestä leiristä!

Leiriterveisin,
Kimmo Lindström
Tapanilan Erän Karatejaoksen tiedotusvastaava


Takaisin