29.09.2020

Koronaviirukseen liittyvä ohjeistus

Toivomme, että oheisia ohjeita noudatetaan aina, kun harjoituksiin osallistutaan. Seuraamme aktiivisesti viranomaisten ohjeita ja päivitämme ohjeistusta tarvittaessa.

Harjoituksia toteutetaan monipuolisesti etänä (videokirjasto), Livestreamin avulla sekä lähiharjoituksena sisällä.

Ohjatut lähiharjoitukset ovat sallittuja 12-vuotiaille ja nuoremmille 1.-14.3.2021.

1. Ilmoittaudu aina harjoituksiin Myclubin kautta. Ilmoittautuminen päättyy pääsääntöisesti tuntia ennen harjoituksen alkua. (Perjantain klo 19 alkaviin harjoituksiin sekä viikonlopun harjoituksiin ilmoittautuminen päättyy aiemmin.)

2. Vain täysin terveenä voi osallistua harjoituksiin. Huomioithan, että puolikuntoisena ei saa tulla salille seuraamaan harjoituksia (poikkeus vamma, joka estää harjoittelun).

Vanhemmat eivät saa tulla harjoitustilaan seuraamaan harjoituksia. Vanhemmat odottavat lapsia salin ulkopuolella turvavälit huomioiden. Pienimmät harrastajat voidaan saattaa sisätiloihin, mutta silloin aikuisen tulee käyttää maskia suositusten mukaisesti.

3. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta ennen ja jälkeen harjoituksen pesemällä kädet sekä käyttämällä käsidesiä.

4. Vältä ylimääräistä oleskelua salilla ja pukuhuoneissa ennen ja jälkeen harjoituksen. Pidäthän etäisyyttä muihin salilla ja pukuhuoneessa vähintään kaksi metriä.

5. Suosittelemme THL:n suositusten mukaisesti kasvomaskin käyttöä pukuhuoneissa ja mahdollisuuksien mukaan myös harjoituksissa. 

Suosittelemme maskia 10-vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille harjoituksissa. Aikuisharjoituksissa on maskipakko harjoituksissa.

6. Mahdolliset harjoitusvälineet desinfioidaan aina harjoituksen jälkeen käyttäjän toimesta. Illan viimeisen harjoituksen jälkeen tatamialue luututaan kostealla.

7. Harjoitukset päättyvät 5-10 minuuttia ilmoitettua aiemmin, jotta voimme taata turvallisen siirtymisen harjoitustilasta ennen seuraavan ryhmän käynnistymistä.

Lisätietoja saat: erankarate@gmail.com ja Suomen Olympiakomitealta

Pidetään yhdessä huolta toisistamme!


Takaisin