Työskentelen kolmatta kesää Tapanilan Erän Karatella. Kaikkina vuosina olen ollut mukana ohjaamassa koululaisten kesäleiriä. Seuran kesäleireillä on kokeneempien harrastajien lisäksi myös lajia ensimmäistä kertaa kokeilevia. Leiripäivään kuuluu ohjattua liikuntaa yhdessä ja yksin sekä tietenkin 1–2 päivittäistä lajiharjoitusta. Lajiharjoituksissa harjoitellaan karatea laajasti ja monipuolisesti, jotta kaikille löytyy riittävästi tekemistä ja haastetta. Leireillä leikitään, tehdään erilaisia retkiä ulos sekä syödään yhdessä.
Kesäleireillä työkuvaani on kuulunut muun muassa karateharjoitusten veto sekä lasten auttaminen ja leikittäminen. Yksi ohjaajien tärkeimmistä tehtävistä on ylläpitää lapsille turvallista ja mukavaa ilmapiiriä läpi leirin. Myös tatamin ja salin siivous päivän päätteeksi kuuluu kesätyöntekijöiden työnkuvaan. Koska olen ollut seuran leireillä mukana ohjaamassa jo useamman vuoden, minulle on kertynyt ajan mittaan myös enemmän vastuuta. Nykyään ohjaan lapsille lähes joka päivä vähintään yhden karate- tai liikuntaharjoituksen. Vastuun lisääntyminen on tuntunut hyvältä ja olen tykännyt muun muassa kokonaisten karateharjoitusten vetämisestä.
Olen toiminut Tapanilan Erän Karatella apuohjaajana jo lähes kuusi vuotta. Harrastajana olen taas toiminut lähes niin pitkään kuin muistan. Työskentelen lasten alkeiskursseilla joka toinen keskiviikko ja tulevana syksynä siirryn ohjaamaan myös juniori oranssien ryhmään. Kesätöihin seuralle päädyin samaa kautta. Seuran lajipäällikkö Maija kysyi, olisinko kiinnostunut kesätyöpaikasta; Olinhan minä. Mieluinen kesätyö tutussa paikassa kuulosti erittäin hyvältä. Siitä lähtien Maija on rekrytoinut minut mukaan leireille joka kesä.
Seuralla kesätöissä työskentely on ollut erittäin mukavaa ja mieluisaa, koska siinä on päässyt kehittämään omia ohjaajan taitoja ja tietenkin työskentelemään oman harrastuksen parissa. Ensimmäisinä vuosina kokonaisten karateharjoitusten pitäminen yksin tuntui vaikealta, mutta olen kehittynyt siinä ajan myötä. Tukea ja apua muilta leirin ohjaajilta on myös saatavilla, jos sellaista tarvitsee. Työhön perehdytystä en ole juuri tarvinnut, koska asiat ovat olleet minulle pitkälti jo tuttuja. Suosittelen seuralle kesätöihin hakemista, jos kiinnostusta ja intoa löytyy.
Sisu Takalo