27.08.2020

Tapanilan Erä Karate Ry:lle aikuistoiminnan tähtiseuralaatumerkki

Maanantaina 24.8.2020 vietettiin Tapanilan Erä Karate ry:n salin 1v synttäreitä. Samalla Suomen Karateliitto luovutti aikuistoiminnan tähtiseuralaatumerkin. Seura auditoitiin jo maaliskuussa, mutta epidemiatilanne on estänyt aiemmin sinetin luovutuksen juhlallisesti.

Seuralla on ennestään ollut jo reilut kaksikymmentä vuotta lasten ja nuorten toiminnan laatumerkki. Nyt saavutettu aikuistoiminnan laatumerkki on toinen laatuaan suomalaisessa karatessa. Aikuistoiminnan tähtiseuran laatumerkki on aiemmin myönnetty Lahden Karate ry:lle.

Lisätietoja Olympiakomitean tähtiseura laatuohjelmasta

Tapanilan Erä Karate Ry on mukana Olympiakomitean ja Suomen Karateliiton hankkeessa usean muun suomalaisen karateseuran kanssa, jossa tavoitteena on saada Suomee ensimmäiset huippu-urheilun tähtiseurat. Projekti alkoi tänä vuonna ja valmista on tarkoitus saada 2022.

Yksivuotista salia juhlimme saavutusten lisäksi kakkukahvein ja avoimin ovin. Illan aikana oli mahdollisuus tutustua toimintaamme sekä kokeilla eri lajejamme ja ilmoittautua mukaan syksyn toimintaan.

 

 


Takaisin