Seuramme haki alkuvuodesta 2024 ESLU:n jäsenyyttä ja maaliskuussa meidät hyväksyttiin jäseneksi ESLU:n hallituksen toimesta.
Jäsenenä hyödymme ESLU:n kattavasta koulutustarjonnasta sekä saamme tuntuvia jäsenetuja ja asiantuntijapalveluja tarvittaessa. Jäsenyys on ennenkaikkea hyödyksi seuramme johdolle sekä ohjaajille ja toki ohjaajien kouluttautumisen kautta myös kaikille harrastajillemme.
Olemme olleet aktiivisesti mukana ESLU:n koulutuksissa ja toteuttamassa mm. Buusti360 Tyhy -toimintaa yhteistyössä ESLU:lle tultuamme omaksi yhdistykseksi. Hitaat&Onnelliset -ryhmä on syntynyt yhteistyössä ESLU:n kanssa syksyllä 2019.
Ensimmäinen ESLU:n hanke, jossa olimme mukana oli Oppien Aktiiviseen Arkeen.
2022 meidät valittiin vuoden aikuistoiminnan Tähtiseuraksi ja ESLU julkaisi tästä uutisen omassa verkkojulkaisussaan.
Olemme innossaimme jäsenyydestä ESLU:ssa ja sen tuomista mahdollisuuksista kehittää seuraamme edelleen.