19.10.2020

SM-kilpailuista menestystä Erän Karatelle

SM-mitaleista kamppailtiin lauantaina 17.10.2020. Eräläisillä kisat onnistuivat yläkanttiin ja kotiintuomisina oli viisi mestaruutta ja yhteensä 14 mitalia.

Kuva: Tapanilan Erä Karate Ry SM-kisajoukkue valmentajineen

Kataajista kaikki mitaleilla

Kataajillamme (liikesarja) oli onnistunut kisapäivä. Kaikki neljä kilpailijaamme sijoittui mitaleille. Parhaimmasta saavutuksesta vastasi Ronja Piironen, joka voitti alle 18-vuotiaiden sarjan ja oli naistan sarjassa pronssilla yhdessä seurakaverin Ellinora Vaaran kanssa. Elli otti niin ikään kaksi mitalia, ollen pronssilla alle 21-vuotiaiden sarjassa.

Ella Mäkelä nappasi pronssia alle 18-vuotiaden sarjassa ja Teo Lappalainen oli samassa ikäluokassa pojissa hopealla.

Kuva: Ronja Piironen

Kumitesta neljä mestaruutta

Suurimman yllätyksen toteutti lauantaina tyttöjen alle 16-17-joukkue (Lumi Mäkelä, Saimi Nikander ja Sanja Pesonen) voittamalla Porin joukkueen ja näin Suomenmestaruuden. Kamppailu oli tiukka. Erä vei ensimmäisen ottelun ja Pori toisen. Viimeisen ottelun voitto ratkaisi mestaruuden Erälle. Voiton lisäksi upeaa oli koko seuran kisaajien kannustaminen ja eläminen ottelu ottelulta ja tilanne tilanteelta tyttöjen mukana.

Saimi vei lauantaina kaksi mestaruutta. Joukkuemestaruuden lisäksi hän voitti alle 18-vuotiaiden -53kg sarjan mestaruuden.

Lumi Mäkelä nappasi niin ikään kaksi mitalia voittaen joukkuemestaruuden lisäksi pronssia alle 18-vuotiaiden -59kg sarjassa.

Kristiina Salme ja Sofia Koivula nappasivat pronssia ja hopeaa tyttöjen alle 14-vuotiaiden -53kg sarjasta.

Kuva: Saimi Nikander

Poikien puolella Valtteri Haikonen ylsi alle 16-vuotiaiden -63kg sarjassa voittoon. Samassa sarjassa Jami Matara täydensi menestystä nappaamalla pronssia. Alle 18-vuotiaiden +63kg sarjassa Ben Parikka voitti näytöstyyliin mestaruuden Erälle.

Kuva: Valtteri Haikonen

Seura onnittelee kaikkia mitalisteja, valmentajia ja huoltajia!

Linkki Karateliiton juttuun ja kuviin

Tulokset


Takaisin