17.8.2019 kisattiin Laajasalossa kansainvälinen Helsinki Open. Kilpailuun osallistui noin 300 kilpailijaa ympäri Euroopan ja Aasian. Erältä mukana oli 17 kilpailijaa ja 4 valmentajaa. Kotiintuomisina oli 19 mitalia ja paras suomalaisseura kilpailussa.
Syksyn harjoituskausi Erän Karatessa käynnistyy syyskuussa ja näin vain kaksi kesätauolla ollutta junioria ja kesällä aktiivisesti harjoitelleet nuoret ja aikuis-kisaajamme osallistuivat tapahtumaan.
Kilpailu toimi hyvänä mittarina tämän hetken kunnosta. Eräläiset menestyivätkin oivasti kilpailussa ja mitalitaulukossa seura oli heti ulkomaalaisten joukkueiden jälkeen kuudentena, ensimmäisenä suomalaisena seurana. Toki matkaa ulkomaisiin kilpailijoihin on, mutta kehityssuunta on selkeästi oikea.
Kuva: Erän leiriläiset ja Alexandra Rechia (Ranska)
Kilpailun jälkeisenä päivänä kilpailujärjestäjä tarjosi mahdollisuuden harjoitella nykyisen ja entisen maailmanmestarin johdolla ottelukaratea sekä kataa (liikesarja). Leirin valmentajat olivat saapuneet Vietnamista ja Ranskasta. Eräläisiä osallistuikin mukavasti leiritapahtumaan ja saivat rutkasti oppia ja vinkkejä omaan harjoitteluun.