Tampereella kisattiin viikonloppuna (12.9.2015) Finnish Open -kilpailuissa. Kilpailuihin oli ilmoittautunut toistasataa kilpailijaa Suomesta, Virosta, Norjasta ja Turkista.
Eräläisistä Noora Marttila voitti katan tyttöjen juniorisarjassa pronssia ja Luka Liikka kultaa poikien katan U14-sarjassa. Nina Uusi-Esko ja Pinja Piironen keräilivät molemmat juniorityttöjen katasarjassa jääden kuitenkin tällä kertaa vaille pronssiottelupaikkaa. Nina korjasi harmituksen ja voitti ottelussa tyttöjen yhdistetyssä juniorisarjassa hienosti hopeaa. Erän Pinja Piironen ja Sonja Voutilainen ottelivat keskenään paikasta saman sarjan pronssiotteluun, jonne tiensä raivasi tällä kertaa Pinja. Myös Pinjan sisko Ronja taisteli itsensä ottelusarjassaan aina pronssiotteluun asti, mutta tällä kertaa vastustajat onnistuivat siskoksia paremmin. Ben Parikka keräili sekä kata että ottelusarjoissaan melkein pronssiotteluun saakka jääden kuitenkin tällä kertaa ilman mitaleja. Sami Sutinen otteli kovassa sarjassa ja kavensi upealla viime sekunnin uramawashigerilla ottelun häviten harmittavasti pisteellä pronssiottelupaikan. Noora pääsi vielä aikuisten katasarjassa keräilyotteluihin, muttei vielä ihan yltänyt pronssiotteluun saakka. Lukan ottelut päättyivät pieneen haaveriin ensimmäisellä kierroksella, mutta onneksi luita ei tällä kertaa murtunut.
Tytöt (Nina, Pinja ja Noora) osallistuivat joukkuekatakilpailuun, mutta joutuivat jälleen toteamaan Lahden Karaten tyttöjen joukkueen paremmakseen, eivätkä päässeet esittämään kesän aikana hiomaansa upeaa bunkai-esitystä finaalikatalleen. Tyttöjen ottelujoukkue (Nina, Pinja, Sonja) ottelivat myös joukkuekisassa aina keräilyihin saakka.
Kisaajien määrä ja useat ottelut pitivät Erän koutseina olleet Tuuli Vänskän ja Heidi Väkeväisen liikkeessä koko päivän. Välillä koutsit vaihtoivat lennosta kisatatamilta toiselle.
Tuomareista tulessa oli Maija Laaksonen, joka toimi ensimmäistä kertaa FOC:ssa ylituomarina sekä Nea Vallenius, joka suoritti kisojen yhteydessä kansallisen tason päätuomarilisenssin käytännönkoetta. Tuomareilla oli jälleen kisojen kovin urakka kisapäivän venyttyä puoli kahdeksaan.
Kaiken kaikkiaan kisat oli eräläisistä varsin onnistuneet. Jokainen kisaaja sai runsaasti otteluita ja hirmuisesti lisää kokemusta. Kesätreenit näyttävät tuottavan tuloksia ja lisää mitaleja uskallamme odottaa syksyn kisoista. Seuraavan kerran kokeneet kisaajamme taistelevat Berliinissä 10.-11.10.2015 pidettävissä Banzai Open Cup-kilpailuissa.
Katso kaikki tulokset täältä.
Katakulta hymyilyttää Luka Liikkaa.
Noora Marttila näyttää taisteluasennetta.