26.11.2024
Tapanilan Erä Karate vuoden 2022 aikuistoiminnan Tähtiseura
Lue juttu Koillis-Helsingin Lähitiedosta
Lue juttu Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun sivuilta
Olympiakomitea palkitsi Tapanilan Erä Karaten valitsemalla sen vuoden 2022 aikuisten Tähtiseuraksi. Erä Karate tarjoaa laajaa harrastustoimintaa aikuisille ja erityisesti seuran iäkkäille ja vähän liikkuville suunnattu harrastustoiminta on karaten piirissä ainutlaatuista.
Tapanilan Erä Karate onkin panostanut aikuisten harrastustoimintaan pitkään. Aikuisille on tarjolla neljän eri taitotason karateryhmät ja peruskurssit käynnistyvät puolivuosittain. Seuran lajipäällikkö Maija Laaksosen mukaan lajia voi harjoittaa omien halujen ja tarpeiden mukaan seurassa niin pitkälle kuin intoa riittää.
–Harrastajat osallistuvat tasoryhmiin sen perusteella, kuinka pitkään ovat harrastaneet ja minkä vyön ovat suorittaneet. Mustan vyön omaaville meillä on omat treenit. Erityisesti seuran tarjoama iäkkäiden harrastustoiminta on lajin piirissä varsin ainutlaatuista. Seuran ensimmäinen seniorikarateryhmä aloitti toimintansa syksyllä 2019.
– Nyt toteutamme toista vuotta kaupungin rahoittamaa Hyvän kunnon seniorikarate -hanketta, jossa tarjoamme neljä viikkoharjoitusta livenä. Niistä kolme on omalla salillamme ja yksi Sydänyhdistyksen tiloissa Oulunkylässä. Lisäksi on kaksi etäharjoitusta.
Harjoitusten ohella ikäihmisille järjestetään erilaisia hyvinvointipäiviä. Syksyllä 2022 ensimmäisessä tapaamisessa keskusteltiin muun muassa yleisestä hyvinvoinnista, kehonhuollosta, voimaharjoittelusta ja liikkumisen merkityksestä.
– Iäkkäiden ryhmät ja tapahtumat ovat tuoneet harrastajiemme arkeen myös merkittävää sosiaalista kanssakäymistä ja mieluisaa tekemistä. Tämä on ollut osaltaan iso motivaattori toiminnan ylläpitämiseen, valaisee Laaksonen.
Suuri motivaattori aikuisharrastamisen kehittämisen taustalla on Laaksosen mukaan ollut Tähtiseura-ohjelma. – Kun lähdimme Tähtiseura-prosessiin mukaan, huomasimme nopeasti, missä toiminnoissa meillä olisi kehittämisen varaa. Oivalsimme, että meillä on runsaasti potentiaalia aikuisliikkujien parissa, joita emme tavoita. Tämä innosti meitä kehittämään aikuisharrastustoimintaamme aina vain paremmalle tasolle. Laaksonen muistuttaa, että karate on paljon muutakin kuin kamppailua.
– Moni toimintaan mukaan tullut aikuinen on yllättynyt siitä, kuinka moniulotteinen laji karate lopulta onkaan. Se tarjoaa harjoitteita tasapainoon ja kehonhallintaan, mieleen ja muistiin. Esimerkiksi iäkkäämmille pitkät liikesarjaharjoitteet ovat loistavaa muistityötä. Samalla opitaan käytännönläheisiä itsepuolustusoppeja sekä kaatumistekniikoita, jotka ovat äärettömän hyviä oppeja liukkaiden kelien varalle.
Tapanilan Erä Karatella oltiin iloisia valinnasta Vuoden aikuisten Tähtiseuraksi.
– Onhan tämä tosi hieno tunnustus. Tämä osoittaa, että olemme tehneet asioita oikein, toimintamme on laadukasta ja tälle toiminnalle on aikuisliikkujien keskuudessa tarvetta, Maija Laaksonen toteaa.