03.12.2019

Blogi: lajipäällikön marraskuun terveiset

Marraskuun kruunasi Sensei Nashin leiri kuun taitteessa. Oli mahtavaa päästä itse harjoittelemaan ja kehittämään omaa tekemistä. Oli mahtavaa huomata kuinka moni vietti viikonlopun tatamilla oppien aurinkoisesta säästä huolimatta. Tuli testattua myös salin kapasiteetti. Seuraavaa seminaaria varten on tiedossa toimenpiteitä ;)

Eilen käytin vapaapäivän Sensein kanssa harjoitteluun ;) Tatamilla tuli vietettyä ´vain´ 10-15...

Kävin ´harrastamassa´Belgiassa ja Tanskassa tuomarointia kuun aikana. Samalla oli upea mahdollisuus keskustella HEL Open kilpailutapahtumasta ulkomaisten valmentajien ja tuomareiden kanssa. PM:ssä Tanskassa oli upeaa huomata pitkäjänteisen valmennustyön tuottavan pikkuhiljaa toivottua tulosta myös kilpailuissa. Kiitos kuuluu seuramme pitkäaikaisille valmentajille ja ohjaajille. Ilman teitä, meillä ei olisi jatkuvuutta kilpapuolella ja uusia innokkaita kisaajia ei kasvaisi.

Marraskuun lopulla seuran hallitus kokoontui ja valmistautui tulevaan vuoteen mm. sopimalla hallituksen sisäisestä työnjaosta.

HEL Open lähestyy

Tammikuun suuri kilpailutapahtuma lähestyy ja sen organisointiin käytin työtunteja marraskuussa jonkin verran. Ulkomaanreissuilla on mahdollisuus keskustella kasvotusten valmentajien, kilpailijoiden ja tuomareiden kanssa. Olen kokenut tämän parhaaksi tavaksi saavuttaa ja kontaktoida ulkomaisia tahoja. Tavoite on, että kilpailumme kasvaa vuosittain. Nyt on varmistunut, että Ruotsista tulee iso joukkue. Lisäksi tulonsa ovat varmistaneet mm. Tanska, Islanti ja Iran.

Yhteistyö koulujen kanssa oli marraskuussa vilkasta

Valtterin lisäksi marraskuussa salilla vieraili tammikuussa 10-viikon harjoittelun aloittava Pinja Kisakalliosta. Lisäksi kolme päivää meillä oli TET-harjoittelija.

Oppien Aktiiviseen Arkeen -hanke

Hankkeen tavoitteena on tavoittaa vähän tai ei lainkaan liikkuvia ja saada heitä mukaan liikkumaan. Liikuntaneuvonnan tarjoaminen opiskelijoiden toimesta on osa hanketta, jossa olemme mukana.

Etelä-Suomen liikunta ja urheilu toteutti hankkeeseen liittyvän koulutuksen ohjaajillemme kuun puolivälissä. Koulutukseen osallistui toistakymmentä ohjaajaamme. Koulutuksen aikana kävimme läpi arvojamme, miten ne näkyvät toiminnassamme sekä suunnittelimme aikuisille uutta toimintaa.

Koulutuksessa heräsi Katjalle idea liikunnan kolhimien mukaan saamisesta toimintaamme. Tänään aamulla kokoonnuimme ensimmäisen kerran Katjan ja Valtterin kesken ja lähdimme pohtimaan uuden kohderyhmän ja harrastusryhmän perustamista. Tätä työtä on jatkettu ja jalostettu marraskuun aikana. Suunnitelmaa on altistettu Etelä-Suomen liikunnan ja Urheilullekin ja seuramme ulkopuolisille, jotta toiminta käynnistyisi mahdollisimman tehokkaasti tammikuussa.

 

Joulukuussa seuramme on mukana Tapanilan elävässä joulukalenterissa luukulla 4. Lisäksi järjestämme HEL Openia silmällä pitäen toimitsijakoulutuksen 13.12.2019. Lauantaina 14.12.2019 kisataan salillamme Etelä-Suomen Piirimestaruuksista ja sunnuntaina 15.12.2019 suoritetaan uusia kyu-vyöarvoja ja leireillään vyökoeleirin merkeissä.

Syyskausi päättyy 15.12.2019. Itse jään (omasta mielestä ja parin muun ;)) ansaitulle lomalle ja palaan töihin 30.12.2019. Lomani aikana lupaan olla lukematta sähköposteja ja vastaamatta Whats app-viesteihin ;). Pakko myöntää, että syksy on ollut tiukka ja loma tulee tarpeeseen.

 


Takaisin