16.04.2018

Tapanilan Erän Karatejaos paras seura SM-kilpailuissa 2018

Lohjan Kamppailukeskus yhdessä Suomen Karateliiton kanssa järjesti 14.4.2018 Karaten SM-kilpailut Lohjan Tennarissa. Kilpailuun osallistui reilut 200 karatekaa ympäri maan. Erältä oli kilpailuissa kilpailun suurin joukkue 13 kilpailijalla (Hanan Lafghani, Teo Lappalainen,Taisto Levasma, Luka Liikka, Noora Marttila, Ella ja Lumi Mäkelä, Bess Mänty, Ronja Piironen, Sanja Pesonen, Nina Uusi-Esko, Ellinora Vaara ja Sonja Voutilainen). Mukana oli myös viisi valmentajaa, kaksi tuomaria ja neljä toimitsijaa sekä oma tuotemyyntiedustus.

Kuva: TeamErä SM 2018

Erän karatejaos metsästi yhteensä 6 kultaa, 7 hopeaa ja 2 pronssimitalia. Mitalisaalis on seurahistorian paras - viime vuonna tuli 13 mitalia. Kilpailu parhaan seuran tittelistä oli tiukka. Ensimmäistä kertaa Erän karatejaoksen historiassa seura palkittiin parhaan seuran kiertopalkinnolla.

Kuva: valmentajat vasemmalta Nea Vallenius, Petri Packalén ja Satu Oinonen

Mitalitaulukko

Päivä käyntiin kuudella mestaruudella katassa

Erän kaikki mestaruudet tulivat katasta (liikesarja). Päivä käynnistyi Bess Männyn kaksoisvoitolla naisten ja alle 21-vuotiaiden sarjoissa.

Poikien alle 16-vuotiaiden sarjassa eräläiset Luka Liikka ja Teo Lappalainen etenivät finaaliin ja eroa poikien välillä oli yhden tuomarilipun verran. Teo voitti Suomenmestaruuden lipuin 3-2.

Katamenestystä täydensi Ronja Piironen, joka voitti hopeaa tyttöjen alle 16-vuotiaiden sarjassa.

Kuva: Bess Mänty naisten katan Suomenmestari

Katajoukkueet rakenteilla 2021 nuorten EM-kilpailuihin

Erän Karatejaos on panostanut valmennusresursseja jo parin vuoden ajan nuorten EM-kilpailuihin vuodelle 2021. Kilpailut käydään tuolloin Suomessa, Tampereella.

Joulukuussa 2017 Erän Karatejaos perusti tytöille ja pojille katajoukkueet tavoitteenaan 2021 kotikisat. Ensimmäinen kilpailu joukkueilla oli maaliskuussa Orimattilassa. Nyt toiseen kilpailuun, eli SM-kilpailuihin oli rakennettu katan lisäksi bunkai (katan kamppailun esittäminen). Sekä tyttöjen että poikien joukkueet onnistuivat mallikkaasti sekä katassa että bunkaissa.

Kuva: poikien katajoukkue

Kumitessa haastajan roolissa

Euran karateseura on naisten ottelupuolella selkeä ykkösseura tällä hetkellä. Erän naiset haastoivat tiukasti päivän aikana euralaisia, mutta tällä kertaa oli tyytyminen himmeämpiin mitaleihin. Nina Uusi-Esko nappasi hopeaa alle 21-vuotiaiden -61kg sarjassa ja oli pronssilla naisten -61kg sarjassa. Molemmissa sarjoissa voittaja löytyi Eurasta.

Sonja Voutilainen puolestaan oli hopealla alle 21-vuotiaiden +61kg sarjassa. Joukkueella naiset ottivat hopeaa Euran ollessa ykkönen.

Nuorempien sarjoissa Ronja Piironen otteli hopealle alle 16-vuotiaiden +54kg sarjassa. Samassa sarjassa Lumi Mäkelä otteli pronssia. Tyttöjen joukkue otteli hopeaa Porin viedessä mestaruuden.

Erä vahvasti edustettuna organisaatiossa

Tapanilan Erä näyttäytyi vahvasti myös kilpailun organisoinnissa. Maija Laaksonen toimi kilpailun ylituomarina. Anne Aalto toimi tuomarina. Tiina Bollström, Riikka Hämäläinen, Leena Karhinen ja Outi Mäkelä toimivat pöytätoimitsijoina. Erän osaavat toimitsijat olivat kouluttaneet lohjan toimitsijoita joulukuusta lähtien.

Kaksi kilpailijaa EM-kilpailuihin Erältä

SM-kilpailut toimivat viimeisenä näyttökilpailuna kevään aikuisten EM-kilpailuihin Serbian Novi Sadiin 10.-13.5.2018. Erältä kilpailuun valittiin kaksi kilpailijaa: Bess Mänty naisten kataan ja Sonja Voutilainen naisten otteluun -68kg sarjaan ja joukkueeseen.

EM-kisajoukkue

Kiitos kaikille SM-kilpailussa kilpailleille, valmentajille, toimitsijoille ja tuomareille!


Takaisin