25.03.2019

Orimattilan junioriturnauksesta menestystä Erän Karaten nuorille

21. kertaa järjestettyyn Orimattilan junioriturnaukseen osallistui kilpailijoita 31 eri seurasta reilut 250. Erältä 21 kisaajaa, 3 valmentajaa, 1 tuomari, 2 toimitsijaa sekä suuri joukko huoltajia ja tuotemyyjää. Kotiintuomisina oli neljä mestaruutta, viisi hopeaa ja kolme pronssia.

Päivä käyntiin kolmoisvoitolla

Nuorimmat (alle 10 vuotiaat) ottelevat pyykkipoikaottelussa. Alle 8-vuotiaiden sarjassa Kitiana Mantere nappasi hienosti pronssia. Ikäluokkaa ylempänä Erälle tuli kolmoisvoitto; Miio Sistonen voitti sarjan, kovan taistelun jälkeen Mikaela Karimaa otti hopeaa ja Lauri Fors taisteli itsensä pronssille.

U18 Katasarjoista kaksoisvoitot

Tyttöjen puolella Ellinora Vaara vei kultaa ja Ronja Piironen oli hopealla, kun eräläiset nappasivat kaksoisvoiton. Pojissa puolestaan Teo Lappalainen oli tällä kertaa Luka Liikkaa etevämpi poikien U18 katasarjassa.

Tyttöjen U16 katassa pronssiottelu käytiin niin ikään eräläisten välillä. Ella Mäkelä voitti Saimi Nikanderin ja vei nimiinsä pronssin.

Ensi kertaa kataamassa ollut Kristiina Salme voitti hopeaa tyttöjen U14 B-sarjassa.

Kumitesta kokemusta ja Benille kultaa

Kumitessa (ottelu) Ben Parikka palasi kultakantaan Orimattilassa. Hän voitti kaikki kolme vastustajaansa antamatta suorituspistettäkään vastustajalle.

Valtteri Haikonen palasi kilpatatameille reilun vuoden tauon jälkeen ja pääsi ottelemaan neljä matsia poikien U14 -55kg sarjassa. Valtteri taisteli itsensä hienosti pronssille.

Kristiina Salme nappasi niin ikään pronssia samassa ikäluokassa -45 kg sarjassa.

Tyttöjen joukkue kärsi tappion Oululle otteluvoitoin 1-2. Joukkueottelussa otellaan kolmella ottelijalla ja kaikkien suorituspisteet (otetut ja annetut) sekä otteluvoitot lasketaan mukaan. Joukkue sai arvokasta kokemusta tulevia SM-kilpailuja silmällä pitäen.

Kaikki kisaajamme pääsivät lauantaina useaan otteeseen kilpatatamille. Kaikki saivat myös arvokasta kokemusta kisaamisesta, jännityksen hallitsemisesta sekä kilpailuissa toimimisesta.

Seuraavan kerran kotimaassa kisataan 13.4.2019 SM-mitaleista Hämeenlinnassa.

Tulokset