02.04.2019

Blogi: lajipäällikön maaliskuun terveiset

Maaliskuu käynnistyi helmikuun tapaan kisoilla. Maaliskuuhun mahtui itselleni kaksi tuomarointikeikkaa (Tallinna Bulldog Cup ja EM-kisat) sekä yksi valmennuskeikka (Orimattilan junioriturnaus). Kisaajiamme oli mukana kaikissa kolmessa tapahtumassa. Lisäksi kisaajat kisasivat myös Tukholman Katapokalenissa. Heidän edistymistä on upea päästä tukemaan ja seuraamaan.

Kuva: Orimattilan junioriturnaus U18 kata mitalistit

Maaliskuussa käynnistyi HEL Open 2020 kilpailun suunnittelu- ja toteutus todenteolla. Tapasimme organisaatiotoimikunnan kanssa ja sovimme vastuuhenkilöt päätehtäville. Markkinointi tapahtumasta käynnistyi Suomessa ja ulkomailla. EM:ssä jaoin mainoksia aktiivisesti valmentajille sekä kutsuin ulkomaalaisai tuomareita mukaan tapahtumaamme.

Maaliskuussa eteni Oma Sali -projekti askeleita eteenpäin. Maaliskuussa talletettiin vuokravakuus vuokrasopimuksen mukaisesti. Lisäksi käynnistettiin käyttötarkoituksenmuutos -prosessi Kaupungin kanssa. Hallitus päätti kuun alkupuolella vakuutusyhtiön, joka tarjoaa sekä tilaan liittyvän irtaimistovakuutuksen että työnantaja/tekijävakuutuksen. Ohjaajien kanssa käynnistyi syksyn harjoitustarjonnan suunnittelu ja syksyn suunnittelu on tällä hetkellä erittäin pitkällä. Enää on muutama harjoitusryhmä pientä viilausta vaille. Tästä sitten tuonnempana enemmän, kun tila-asiat ovat varmistuneet syksyn osalta ;) Huhti-toukokuu ovat aikataulun osalta kriittisiä ja viimeistään kesäkuun alussa olemme viisaampia muuton suhteen aikataulusta.

Kaksi merkittävää yhteistyökumppania varmistui maaliskuussa. Jatkamme Kaupungin kanssa yhteistyötä myös syksyllä  tarjoten edullisia/ilmaisia harjoituksia EasySport erityiset -liikunnan kautta. Nyt-liikunnan ja FunActionin jatkot varmistuvat toukokuun aikana.

Helsingin Habitan kanssa allekirjoitimme yhteistyösopimuksen. Jäsenemme saavat tuntuvan alennuksen myydessään asunnon Habitan kautta ja samalla seura saa pienen kompensaation jokaisesta yhteistyökumppanin kautta myydystä asunnosta.

Tuli sitä muutama treenikin ohjattua/valmennettua maaliskuussa. Yhteensä ohjaustunteja Tapanilan Erä Karate ry:lle kertyi maaliskuussa 24 tuntia. Viikottain ohjaan maanantaisin Tammistossa ja tiistaisin Kartanonkoskella. Joka toinen viikko syklillä ohjaan keskiviikkoisin Tapanilassa ja torstaisin Maatullin alakoululla. Lisäksi noin kerran kuussa on dan-harjoitus ja muutama kerta kaudessa seuran leirejä.

Ohjauksen lisäksi teen harjoitussuunnitelmia ja harjoittelunseurantaa hallituksen nimeämille viidelle urheilijallemme. Videoanalysointi (kilpailija/vastustaja) on tärkeä osa työtäni. Osan siitä teen urheilijoiden kanssa yhdessä ja osan ilman urheilijaa.