10.11.2022

Maija Laaksoselle Karateliiton kultainen ansiomerkki

Karateliitto palkitsi Kirsi Koiviston (Orimattilan Karate ry) ja Maija Laaksosen pitkäaikaisesta karaten eteen tehdystä työstä. 

Erän Karaten Maija Laaksonen kilpaili Suomen väreissä 1990-luvun lopulla ja aloitti tuomarina vuonna 2000. Tuomariura kesti 21-vuotta ja Maija saavutti tänä aikana korkeimmat tuomarilisenssit EM ja MM-tasolla. 

Kilpa- ja tuomariuran lisäksi Maija on toiminut Karateliiton hallituksessa ja tuomarivaliokunnassa sekä ollut toteuttamassa useita kilpailutapahtumia Karateliitolle vapaaehtoisena.

Omassa seurassa, Tapanilan Erä Karate Ry:ssä, Maija on ollut jäsenenä vuodesta 1988 lähtien. Hän on aloittanut vapaaehtoisena apuohjaajana 1992, toiminut seuran sihteerinä ja puheenjohtajana sekä nyttemmin työntekijänä lajipäällikön ja pääopettajan roolissa. Maija on urallaan saavuttanut mm. nuorten MM-pronssia, lukuisia SM ja PM-mitaleita sekä 5.danin mustan vyön.

Kuva: Anssi Takala