11.10.2016

Espoossa kisattiin 8.10.2016

Eräläisiä kilpailuissa oli kaikkiaan 17 ja koutsejakin paikalla oli neljä (Nea, Pepe, Tuuli ja Satu). Lisäksi katsomoon oli saapunut suuri joukko vanhempia ja muita eräläisiä, jotka eivät tällä kertaa päässeet itse kisatatamille kamppailemaan. 
 
Mitalisaalis Espoosta oli yhteensä kahdeksan mitalia. Katassa uutena kisaajana mukaan tullut Sofia P. nappasi heti itselleen hopeaa ja Ronja katasi itselleen voiton pronssiottelusta. Katassa kisasi myös Ella, Hanan, Linnea, Sanja, Teo, Ida, Nina ja Noora. 
 
Ottelussa Ben palasi näyttävästi takaisin kisatatamille napaten sarjansa kultamitalin. Kultaa sarjoissaan ottelivat lisäksi Lumi ja Emmi. Kalle voitti oman sarjansa pronssiottelun ja Nina omasta sarjastaan hopeaa sekä U21 sarjasta pronssia. Kumitetatamilla hienoja otteita esittivät myös Sasha, Hanan, Sofia K., Sofia P., Linnea, Ronja,Sanja, Ida ja Elias. Kaikki kisaajat ovat kehittyneet huimaa vauhtia, mikä tekikin koutsien työstä entistä mukavampaa. Vaikka kisapäivät ovatkin kaikille jännittäviä ja odotteluaikaa sarjojen väliin saattaa tulla, pitää kisaajien huikea yhteishenki tunnelman koko kisapäivän ajan korkealla. 
 
Ja kisapäivän päättävään palkintojen jakoon riittää vielä energiaa. 
 
 
 
Tänä syksynä kisataan vielä 22.10. Kuopiossa ja 12.11. Porissa. 

Takaisin