29.03.2010

Erälle tuplamestaruus ja pronssia Ruotsin Katapokalen kilpailuista

Tukholmassa jo 34. kertaa järjestetyt Katapokalen-kilpailut olivat keränneet jälleen tänä vuonna yli 600 kilpailijaa yhdeksästä maasta. Erältä mukana olivat Jani Nyberg ja Juuso Kenkkilä, minkä lisäksi pojat olivat saaneet joukkueeseensa vahvistukseksi Lahden Karaten Andreas Antonioun.

Kilpailut alkoivat eräläisten osalta miesten joukkuekatakilpailulla, jonka finaalissa kaatui ruotsalaisen Tibble seuran A-joukkue tuomariäänin 4-1.

Seuraavana oli vuorossa miesten A-sarja, jossa Juuso sai heti ensimmäisellä kierroksella vastaansa Ruotsin EM-edustaja Patrik Backlundin. Kamppailu olikin tiukka, mutta Juuso voitti tuomariäänin 3-2. Seuraavalla kierroksella Juuso kaatoi puhtaasti 5-0 Unkarin Ferenc Kurdin. Kolmannella kierroksella vastaan asettui Luxenburgin maajoukkueen Bryan Antony, joka tiedettiin myös etukäteen kovaksi vastustajaksi, mutta tällä kertaa kokemus voitti nuoruuden innon Juuson voittaessa tämän kierroksen 4-1. Semifinaalissa Juuso kohtasi Ruotsin Mattias Mattin. Myös tämä kamppailu oli tiukka ja voitto meni tällä kertaa Mattiakselle 3-2. Pronssiottelussa Juuso voitti vielä Ky Hiep Diepin tiukasti äänin 3-2 ja uusi näin viimevuotisen pronssinsa ja jatkoi samalla jo vuonna 1995 alkanutta mitaliputkeaan Katapokalen kilpailussa. Miesten A-sarjan voiton vei jo toista kertaa putkeen Juuson henkilökohtainen valmennettava Andreas Antoniu.

Jani Nyberg kilpaili miesten B-sarjassa (kyu-arvot). Hän pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa voitti Itävallan Mathias Maderin 4-1. Finaalissa Jani kohtasi ruotsalaisen Felix Falkin. Janin Unsu-kata riitti Felixin Suparinpeita vastaan ja Jani vei voiton äänin 3-2.


Takaisin